Mitä sinä tekisit jos kukaan ei saisi tietää?

Meillä kaikilla on mielessämme asioita, joita haluaisimme kovasti tehdä, mutta sosiaaliset normit ja yhteisön paine estävät meitä. Nyt emme puhu laittomuuksista, vaan jokaisen vapaan tahdon omaavan aikuisen ihmisen mieliteoista, jotka eivät loukkaa tai satuta muita.

 

Esimerkiksi.

Olet aina tavallaan tykännyt rokkibändi Nickelbackistä, mutta et ole koskaan uskaltanut laittaa illanistujaisissa soimaan, koska kaikki muut sitä halveksivat.

 

Entä se tavallaan aika ärsyttävä ja pomottava työkaveri, jota kuitenkin salaa himoitset? Viimeksi haaveilit, että hän yllättäisi sinut työpaikan varastosta ja käskyttäisi sinua menemään siinä kaiken sen toimistosälän keskellä. Äärimmäisen hottia – mutta entä jos joku työkavereistasi saisi tietää? Varsinkin kun olet aina heittänyt vitsiä tästä pomottavasta hottiksesta.

 

Erilaiset fetissit ovat asia erikseen. Viitsiikö muuten läheiselle työkaverille kertoa, miten hyvältä tuntuu kun joku nuolee ja palvoo varpaitasi? Tai kuinka seksikäs olo on nahkapuvussa tai sängynpäätyyn sidottuna? Moni jättää tällaiset yksityiskohdat kertomatta, vaikka keskustelukumppanina olisi paras kaveri. Meillä on oikeus pitää tietyt asiat omana pienenä salaisuutena.

 

Sama koskee sokerideittailua. Lähtisitkö treffeille vanhemman miehen kanssa, joka pitäisi huolen ettei sinulta puutu mitään? Antaisi hieman shoppailurahaa tai maksaisi tämän kuun vuokran.  Samalla tavalla varattujen tapailu on väärin, mutta kaikki sitä silti tekevät. Ethän sinä kerro muutenkaan jokaiselle kaverillesi kaikkia oudoimpia tapojasi tai mielitekojasi. Niin kauan kuin itse tiedät rajasi ja olet sinut asian kanssa. Anna siis palaa! Tuskinpa tulet harrastamaan sokerideittailua loppuelämääsi – useimmat sugarbabet tekevät sitä opiskelujen ohella tai sitä unelmaduunia (tai -miestä) etsiessä.

 

Sama pätee sugardaddyihin: Vaikka kävisit silloin tällöin treffeillä nuorikkosi kanssa, ei vaimosi tai työkavereidesi tarvitse tietää asiasta.

 

Emme missään nimessä sano, että sinun on pakko salata uusi sugardating-harrastuksesi. Päinvastoin; meillä on paljon hyviä esimerkkejä ihanista sugardaddyistä ja sugarbabeista, jotka ovat julkisuudessa kertoneet kuinka antoisaa sokerideitailu on.

 

Mitä sinä tekisit jos kukaan ei saisi tietää?

 

Luo oma SugarDaters®-profiilisi ja löydä oma sugardaddy tai sugarbabe jo tänään.

 

SugarDaters® on Pohjoismaiden suurin sugardating-sivusto. Täällä kohtaavat sugardaddyt, sugarbeibit, toyboyt ja sugarmamat. SugarDaters® perustettiin Tanskassa maaliskuussa 2013. Tänä päivänä sillä on 100 000 jäsentä 15 maassa. Suomessa SugarDaters aloitti loppuvuodesta 2015.